Siirry sisältöön

Yhdistys- ja järjestöyhteistyö

Järjestöt tarjoavat mahdollisuuden kuulua yhteisöön ja tilaisuuden mielekkääseen tekemiseen. Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus toimia hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä yhteistyössä järjestöjen kanssa.

Järjestöjen rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Järjestöt työskentelevät lähellä kansalaisen arkea. Järjestötoiminnassa ihmisillä on mahdollisuus osallistua yhteiskunnan toimintaan ja erilaisiin harrastuksiin.

Toiminnan vuorovaikutuksellisuuden ja yhteisöllisyyden kautta syntyy sosiaalista pääomaa. Järjestötoiminta antaa yhteiskunnallisia vaikuttamismahdollisuuksia myös niille kansalaisille, joiden ääni tulee muutoin heikosti kuulluksi. Järjestöt tarjoavat mielekästä matalan kynnyksen toimintaa kaikenikäisille, niin suurissa kuin pienissä kunnissa. 

Kunnan ja järjestöjen yhteistyö

Järjestöjen keskinäinen sekä kuntien ja järjestöjen välinen yhteistyö ovat keskeisessä roolissa väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä ja väestöryhmien välisten terveyserojen kaventamistyössä. Yhteistyön kehittäminen edellyttää tavoitteellisuutta ja selkeää sopimista yhteistyön päämääristä ja toimintatavoista. Käytännössä tämä tarkoittaa sopimista esimerkiksi yhteistyötavoista ja asiantuntemuksen hyödyntämisestä.

Järjestöjen ja kuntien kumppanuudella terveyden edistämiseen liittyvä toiminta saadaan lähemmäs kuntalaisia. Samalla vahvistetaan kuntalaisten äänen kulumista. 

Juupajoella yhdistysyhteistyöstä vastaa vapaa-aikakoordinaattorin lisäksi hyvinvointijohtaja. Vuosittain päivitettävästä Järjestöyhteistyön ohjeesta löytyvät tiedot niin kunnan tarjoamista tiloista, yhdistyksille jaettavista avustuksista kuin toimipaikoistakin.

Juupajoella toimivat yhdistykset ja järjestöt

Patentti- ja rekisterihallituksen ja Verohallinnon ylläpitämä yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä löydät ajankohtaiset tiedot Juupajoen alueella toimivista yhdistyksistä sekä järjestöistä. Sivusto aukeaa alla olevasta linkistä.

Kuntatiimi

Kuntatiimi on moniammatillinen kunnan ja yhdistysten muodostama tiimi, johon kuuluu edustaja kaikista kunnan hyvinvointisektorin osastoista sekä kaikista Juupajoella toimivista yhdistyksistä. Kuntatiimi kokoontuu noin kolme kertaa vuodessa keskustelemaan kunnan ajankohtaisista asioista ja yhdistysten toimintasuunnitelmista sekä suunnittelemaan yhteistyötä.

Kuntatiimi on saanut alkunsa jo vuonna 1999, kun Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen piiri käynnisti Menoa Maalla –hankkeen, jonka tarkoituksena oli kehittää lapsiperheiden palveluja paremmaksi maaseudulla. Hanketta toteutettiin Juupajoen lisäksi neljällä muulla paikkakunnalla. Tämän hankkeen tuloksena oli Juupajoella mm. Kuntatiimi. Aluksi Kuntatiimi koostui järjestöistä ja tahoista, jotka tekevät työtä lasten ja nuorten parissa, mutta sittemmin kokoonpanoa on laajennettu käsittämään kaikki kunnan yhdistykset ja hyvinvointisektorin alueet. Mukana tiimissä on myös yrittäjien edustus.

Hyvinvointia tukevan toiminnan avustukset

Kunnanhallitus julistaa haettavaksi paikallisille seuroille, yhdistyksille ja järjestöille tarkoitetut avustukset 26.2. – 29.3.2024 välisenä aikana. Hyvinvointia edistävään toimintaan on jaossa yhteensä 16.500 euroa.

Avustukset voidaan myöntää yleis- ja perusavustuksena tai kohdeavustuksena. Avustusten myöntämisen perusteena olevat kriteerit ja hakuohjeet esitellään tarkemmin hakukaavakkeen liitteissä. Hakukaavakkeita saa kunnanvirastolta ja ovat ladattavissa alta. Hakulomakkeet toimitetaan Juupajoen kunnan vapaa-aikakoordinaattorille hakuajan kuluessa.

Hakemuksen liitteeksi tarvitaan toimintakertomus, tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto vuodelta 2023, yhdistyksen/seuran/järjestön kehittämissuunnitelma 2 vuoden ajalle sekä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2024. Uusi hakija toimittaa myös yhteisön/yhdistyksen/järjestön säännöt.

Juupajoen kunnan yhdistysyhteyshenkilö