Siirry sisältöön

Vaikuttamisen mahdollisuudet

Voit vaikuttaa kunnan asioiden hoitoon ja päättäjiin paitsi äänestämällä vaaleissa, myös tekemällä aloitteita, lähettämällä kysymyksiä ja ehdotuksia luottamushenkilöille ja virkamiehille sekä osallistumalla kuntaa koskeviin tiedotus- ja keskustelutilaisuuksiin.

Osallistu ja vaikuta

Kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa. Aloiteoikeudesta on säädetty kuntalaissa.

Kunnan päätöksentekoa voi seurata tutustumalla esityslistoihin ja pöytäkirjoihin. Esityslistat julkaistaan internetissä ennen kunkin toimielimen kokousta.

Erilaisten yhdistysten, järjestöjen ja puolueiden kautta voi vaikuttaa myös kunnan päätöksentekoon.

Tietoa verkossa

Otakantaa on mahdollisuus vaikuttaa yhteisiin päätöksiin jo valmisteluvaiheessa. Voit osallistua jo tarjolla oleviin keskusteluihin ja valmisteluihin tai käynnistää oman aiheesi. otakantaa.fi on kaikille avoin, moniääninen kansalaisten, hallinnon ja päätöksentekijöiden kohtauspaikka. Otakantaa.fi(siirryt toiseen palveluun)